Huomenna lento. Fiilis on kumma.
Nyt yksin kämpillä enkä ole siivonnut juuri yhtään vaikka palasin puistosta jo kahdeksan aikaan, otin kylvyn ja odottelen Teaa töistä. Eilen kun tulin töistä kolmen aikaan yöllä sillä oli täällä pakkausbileet yksistään. Valvottiin neljään ja oli kivaa. Odottelen samaa, on varmaan tehokkaampaa.
Tänään nukuinkin sitten yhteen ja tekeminen on rajautunut puistossa käytännön asioiden hoitamiseen. Työpaikalla piti käydä leikkauttamassa henkilökortti puoliksi. Sen jälkeen en voi enää mennä takaisin puistoon enkä saada työntekijäalennusta edes Disney Villagessa. Tosi lopullinen olo. Outoa, kummaa. Tuntuu etten saanut hyvästeltyä puistoa kunnolla.
Olen sanonut jo monille hyvästejä, mutta monia läheisiä työkavereita en ole edes nähnyt näinä viimeisinä päivinä. Lauantaina töissä oli suurimmaksi osaksi vakkareita ja ranskalaisia viikonlopputyöntekijöitä eikä haikeaa tunnelmaa juuri syntynyt. Tänään sovittiin vielä espanjalaisen kaverin kanssa että törmätään hotellilla mutta se ei olekaan enää online facebookissa, saa nähdä.
Moni kesän täällä olleista munkin työkavereista on palaamassa takaisin halloweeniksi ja/tai jouluksi. Mä en aatellut, syksyllä on Suomessa tarpeeksi tekemistä ja tänne tulo ja täällä olo on kuitenkin jonkun verran henkisesti kuluttavaa. Lomalle Pariisiin vois kyllä tulla, ja nähdä tutut Villagessa. :)
Pariisia tulee ikävä, ja Montevrainia, sitä näennäistä tavallista ranskalaista arkea kun käy supermarketissa ja kirkkopuistossa rentoutumassa ja ihailemassa vanhoja taloja. Ja sitä kun voi halutessaan poiketa Pariisissa vastaantulevaan museoon matkalla kirjakauppaan ja pääsee ilmaiseksi sisään. Ja sitä tunnetta, kun on turistin ja paikallisen välimaastossa.
Töitä ei niinkään tule ikävä, odotan innolla opiskelua ja sitä kun saa lukea ja käyttää aivojaan ja siitä vielä maksetaan. (okei, palkka ei ole verrattavissa opintotukeen mutta tekemisen laatu muuttuu hurjasti.) En tule kaipaamaan ranskalaisia kollegoja, joille ihmisarvo on suoraan verrannollinen puhutun ranskan tasoon. En tule kaipaamaan aina rehellisenä olemista kun kaikki muut luistaa säännöistä.
Odotan innolla sitä kun pääsen hoitamaan asioita suomeksi, mikään ei tunnu enää vaikealta asialta hoitaa kun tietää kuinka vaikeaa se voi olla. Voin ilmaista itseäni juuri niin kuin haluan kampaajalla, junalippuja ostaessa, palkka-asioita hoitaessa, missä tahansa. Se tuntuu nyt luksukselta ja etuoikeudelta.
Odotan Turkua ja opiskelijaelämää ja kansalaisjärjestöhommia ja kahviloissa hengaamista.
Ja sitä että näen Laurin.
Mieleni ja sydämeni ovat nyt jo täysin Suomessa.
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
maanantai 29. elokuuta 2011
Ilotulituksia lounastauolla
Pari viikkoa sitten kirjoitin näin:
”Työ täyttää arkipäiväni silloinkin kun en ole töissä, koska suurimman osan ajasta on iltavuoroja jolloin päivisin joko nukkuu tai stressaa siitä kuinka monta tuntia on vielä jäljellä ja mitä ehtii tehdä ja eihän sieltä vain myöhästy. Jos on aamuvuorossa, on töiden jälkeen niin väsynyt ettei jaksa lähteä mihinkään.”
Nyt viimeisten viikkojen aikana olen oppinut ottamaan enemmän irti aamupäivistäni, kierrellä Montevrainissa, käydä puistossa, kaupassa, lukea kirjaa, roikkua koneella. Vähän vähemmällä stressillä. Ottamaan rennommin. Nyt on sellainen olo että viimeinen viikko menee tosi rennosti kun tietää jo ettei kaikkea tarvi ottaa ihan niin vakavasti ja että kohta täältä lähteekin jo pois.
Mutta töistä siis:
Työpäivä rakentuu Disney-slangin ympärille, joka on ilmeisesti samaa kaikissa puistoissa.. Kellokortilla läsnäolon merkkaus on ”to badge”, siis ”badger” ranskaksi. Sitten on ”briefing”, jossa infoa samaan aikaan aloittaville. Sitten kassalaatikko pohjakassan kanssa ”money roomista”, sitten ehkä kassalle, tai tekemään ”flooria”, eli täyttämään hyllyjä varastosta, tai tekemään ”animationia” eli leikkimään leluilla kaupassa lasten kanssa. Jonkun ajan päästä tunnin lounastauko, ”lunch”, jossain välissä vartin tauko, ”break”. Lähtö- ja paluuajat merkitään lappuun, jonka nimi on ”breaksheet”. (ranskalaisten lausuminen aiheuttaa hilpeyttä joka kerta.) Jos kassalla tulee vaikeuksia, puhelinsoiton päässä ovat ”duty” (peruutukset, vaihdot ym.), ”money room” (jos tarvii lisää kolikoita tms.), ”stocker one” ja ”stocker two” (hakemaan tavaraa varastosta) sekä ”team leader” (hankalat asiakkaat, vaativammat kysymykset). Ensimmäistä neljää pestiä hoitavat vuorotellen CDI:t (vakkarit) ja pidempään viipyvät CDD:t (määräaikaisella sopimuksella olevat). Team leaderit ovat aikuisia pikkupomoja, joiden yläpuolella on ”manager”, meillä iso ja pelottavahko italialaismies.
Muualla paitsi laitteissa työskentelevien työasuun kuuluu avainnauhaa muistuttava pinssinauha, jossa on siis rivissä Disney-pinssejä. Puistojen kulttuuriin kuuluu pinssien vaihto asiakkaiden ja henkilökunnan välillä. Puistokävijä voi ostaa oman nauhan ja omia pinssejä (väh. 6e/kpl) ja sitten kävellä puistossa se nauha kaulassa ja kytätä vastaantulevien castmembereiden pinssejä. Sitten välillä joku tulee ja kysyy: voisinko vaihtaa tämän tuohon, tai minä ottaisin tuon ja saat valita minkä pinssin haluat minulta… Pitkään töissä olleet harrastavat tätä ihan keskenäänkin ja niillä on huikeasti pinssejä kiinni työpaidassa tai toisessa pinssinauhassa tai ”nametagissä”…
Kaikissa puiston kaupoissa on PWP, ”purchase with purchase”, pe-dublöve-pe, tuote jonka saa halvemmalla jos ostaa yli tietyn summan, meillä nyt sellainen disney-urheilukassi jonka saa puoleen hintaan jokaisesta 30:n euron ostoksesta, 9,95e kahdenkympin sijaan. Tämä tarjous tulisi informoida asiakkaille kassalla jokaisen ostoksen yhteydessä, vaikka ne eivät olisi ylittäneet kolmeakymmentä, niin sitten voi ostaa jotain lisää että menee yli kolmenkympin ja sit voi maksaa vielä kympin kassista jota ei oikeasti tarvitse. Kaupan järjestelmissä on reaaliaikainen seuranta kassien myynnistä, ne näkee kuka on myynyt kuinkakin monta kassia päivän aikana. Hyviä myyjiä suitsutetaan briefingeissä, kerrotaan montako kassia saatiin yhteensä eilen ja kuinka paljon jäätiin taaskin tavoitteesta. Tilanne aiheuttaa jännitteitä, motivaation puutetta, haistattelua kauppaa kohtaan, ammattiylpeyttä onnistuessa ja lisää rahaa kaupalle. Mä oon ainakin kerran ollut päivän paras myyjä, 11 laukkua ja aplodit.
Emorium on suuri kauppa, työntekijöitä yhteensä n.120. Vähän alle puolet ranskalaisia, puolet muualta, kuitenkin niin että yli puolet puhuvat keskenään ranskaa (espanjalaiset, italialaiset) ja puolet englantia (pohjoismaalaiset, hollantilaiset, saksalaiset, britit). Olen tutustunut aika vähän ranskalaisiin, kielimuuri on sen verran suuri. Ranskalaiset ja vakkarit voivat olla tosi töykeitä meille ”anglophone”-kesätyöläisille, mutta onneksi meillä on keskenämme hyvä yhteishenki. Aika paljon on samojen ihmisten kanssa samoja työvuoroja useita päiviä peräkkäin, se on huippuu.
Parasta on jos pääsee valvomaan paraatia, se tarkoittaa kahta tuntia ei-minkään tekemistä, kysymyksiin vastailua, hauskanpitoa. Tai "animation", se on tunti leikkiä ilman vastuuta kassasta tai kaupan siisteydestä. Parasta on vierekkäin oleva kassaryhmä ja siinä kivat työkaverit joiden kanssa pitää hauskaa ja auttaa toisiaan. Jotkut kassat ovat yksin keskellä kauppaa, niissä on aina jonoa, toisaalta aika menee nopeasti kun on koko ajan tekemistä eikä kukaan tule sanomaan että tee jotain äläkä näytä siltä ettei sulla ole mitään tekemistä! Järjestele vaikka vähän.
Kivaa oli myös yksi iltavuoro tulla "lounaalta" ja katsella ilotulituksia. Hollantilainen työkaverini: "ei ole ihan normaali työpaikka tämä Disney kyllä!"
-
Oon syönyt täällä ihan hirveästi suklaata. Siitä on tullut sellainen mentaalinen turvaruoka, kun syön suklaata niin tunnen olevani tauolla eikä tarvi tehdä työtä, voin ottaa hetken rennosti. Lisäksi varmaan niihin endorfiineihin on tullut ihan konkreettinen tarve ja riippuvuus. Työpäivän aikana saattaa mennä 150g:n levy, jos ei ole levyä niin jäätelö + patukka + suklaakakun pala ois aika vakio.
Ranskalaiset syövät ihan hirveästi ranskalaisia perunoita, ei kai olisi pitänyt olla yllätys, samoin lehtitaikinasta väkerrettyjä täytettyjä juttuja, suolaisena ja makeana. Näiden lisäksi työpaikkaruokalasta saa joka päivä pizzaa, kanankoipia, pihvejä. Hurjaa. Kevyempiäkin aterioita toki, kalaa, piirakoita, keitettyjä kasviksia, salaattia, linssejä. Maistuu aina samalta eikä varsinaisesti täytä, mutta onpahan terveellistä. (sitten vakituinen suklaa-annos ja johan kompensoituu.)
-
Kävin lauantaina yksin Pariisissa, saattoi jäädä viimeiseksi kerraksi pitkään aikaan. Tulen kaipaamaan sitä kaupunkia, mutta on lohduttavaa tietää että sinne pääsee suht helposti käymään tulevaisuudessakin vaikka kuinka monta kertaa. Nyt kun tietää mm. halvimmat nähtävyydet ja majoitustavat ja ruokapaikat :)
Sunnuntaina rentoilua kämpillä ja illallinen kämppisten kanssa, koska toinen niistä lähtee jo huomenna. Tänään siivottiin Tean kanssa urakalla, huonetarkastus Johannan lähdön johdosta tulee tänään just ennen kuin lähden töihin. Loppuviikosta tulee kiva varmaan senkin takia että Teallakin on, ensimmäistä kertaa, koko viikko iltavuoroja ja yhteinen vapaapäiväkin on, perjantaina työkavereiden kanssa jäähyväisiltamat ja sellaista. Viikonlopun työvuoroja yritän vielä vaihtaa, tähän mennessä listoissa oli perjantai vapaa, lauantaina 18-02, sunnuntai vapaa… Sitten onkin jo Suomi. Jännittävää.
”Työ täyttää arkipäiväni silloinkin kun en ole töissä, koska suurimman osan ajasta on iltavuoroja jolloin päivisin joko nukkuu tai stressaa siitä kuinka monta tuntia on vielä jäljellä ja mitä ehtii tehdä ja eihän sieltä vain myöhästy. Jos on aamuvuorossa, on töiden jälkeen niin väsynyt ettei jaksa lähteä mihinkään.”
Nyt viimeisten viikkojen aikana olen oppinut ottamaan enemmän irti aamupäivistäni, kierrellä Montevrainissa, käydä puistossa, kaupassa, lukea kirjaa, roikkua koneella. Vähän vähemmällä stressillä. Ottamaan rennommin. Nyt on sellainen olo että viimeinen viikko menee tosi rennosti kun tietää jo ettei kaikkea tarvi ottaa ihan niin vakavasti ja että kohta täältä lähteekin jo pois.
Mutta töistä siis:
Työpäivä rakentuu Disney-slangin ympärille, joka on ilmeisesti samaa kaikissa puistoissa.. Kellokortilla läsnäolon merkkaus on ”to badge”, siis ”badger” ranskaksi. Sitten on ”briefing”, jossa infoa samaan aikaan aloittaville. Sitten kassalaatikko pohjakassan kanssa ”money roomista”, sitten ehkä kassalle, tai tekemään ”flooria”, eli täyttämään hyllyjä varastosta, tai tekemään ”animationia” eli leikkimään leluilla kaupassa lasten kanssa. Jonkun ajan päästä tunnin lounastauko, ”lunch”, jossain välissä vartin tauko, ”break”. Lähtö- ja paluuajat merkitään lappuun, jonka nimi on ”breaksheet”. (ranskalaisten lausuminen aiheuttaa hilpeyttä joka kerta.) Jos kassalla tulee vaikeuksia, puhelinsoiton päässä ovat ”duty” (peruutukset, vaihdot ym.), ”money room” (jos tarvii lisää kolikoita tms.), ”stocker one” ja ”stocker two” (hakemaan tavaraa varastosta) sekä ”team leader” (hankalat asiakkaat, vaativammat kysymykset). Ensimmäistä neljää pestiä hoitavat vuorotellen CDI:t (vakkarit) ja pidempään viipyvät CDD:t (määräaikaisella sopimuksella olevat). Team leaderit ovat aikuisia pikkupomoja, joiden yläpuolella on ”manager”, meillä iso ja pelottavahko italialaismies.
Muualla paitsi laitteissa työskentelevien työasuun kuuluu avainnauhaa muistuttava pinssinauha, jossa on siis rivissä Disney-pinssejä. Puistojen kulttuuriin kuuluu pinssien vaihto asiakkaiden ja henkilökunnan välillä. Puistokävijä voi ostaa oman nauhan ja omia pinssejä (väh. 6e/kpl) ja sitten kävellä puistossa se nauha kaulassa ja kytätä vastaantulevien castmembereiden pinssejä. Sitten välillä joku tulee ja kysyy: voisinko vaihtaa tämän tuohon, tai minä ottaisin tuon ja saat valita minkä pinssin haluat minulta… Pitkään töissä olleet harrastavat tätä ihan keskenäänkin ja niillä on huikeasti pinssejä kiinni työpaidassa tai toisessa pinssinauhassa tai ”nametagissä”…
Kaikissa puiston kaupoissa on PWP, ”purchase with purchase”, pe-dublöve-pe, tuote jonka saa halvemmalla jos ostaa yli tietyn summan, meillä nyt sellainen disney-urheilukassi jonka saa puoleen hintaan jokaisesta 30:n euron ostoksesta, 9,95e kahdenkympin sijaan. Tämä tarjous tulisi informoida asiakkaille kassalla jokaisen ostoksen yhteydessä, vaikka ne eivät olisi ylittäneet kolmeakymmentä, niin sitten voi ostaa jotain lisää että menee yli kolmenkympin ja sit voi maksaa vielä kympin kassista jota ei oikeasti tarvitse. Kaupan järjestelmissä on reaaliaikainen seuranta kassien myynnistä, ne näkee kuka on myynyt kuinkakin monta kassia päivän aikana. Hyviä myyjiä suitsutetaan briefingeissä, kerrotaan montako kassia saatiin yhteensä eilen ja kuinka paljon jäätiin taaskin tavoitteesta. Tilanne aiheuttaa jännitteitä, motivaation puutetta, haistattelua kauppaa kohtaan, ammattiylpeyttä onnistuessa ja lisää rahaa kaupalle. Mä oon ainakin kerran ollut päivän paras myyjä, 11 laukkua ja aplodit.
Emorium on suuri kauppa, työntekijöitä yhteensä n.120. Vähän alle puolet ranskalaisia, puolet muualta, kuitenkin niin että yli puolet puhuvat keskenään ranskaa (espanjalaiset, italialaiset) ja puolet englantia (pohjoismaalaiset, hollantilaiset, saksalaiset, britit). Olen tutustunut aika vähän ranskalaisiin, kielimuuri on sen verran suuri. Ranskalaiset ja vakkarit voivat olla tosi töykeitä meille ”anglophone”-kesätyöläisille, mutta onneksi meillä on keskenämme hyvä yhteishenki. Aika paljon on samojen ihmisten kanssa samoja työvuoroja useita päiviä peräkkäin, se on huippuu.
Parasta on jos pääsee valvomaan paraatia, se tarkoittaa kahta tuntia ei-minkään tekemistä, kysymyksiin vastailua, hauskanpitoa. Tai "animation", se on tunti leikkiä ilman vastuuta kassasta tai kaupan siisteydestä. Parasta on vierekkäin oleva kassaryhmä ja siinä kivat työkaverit joiden kanssa pitää hauskaa ja auttaa toisiaan. Jotkut kassat ovat yksin keskellä kauppaa, niissä on aina jonoa, toisaalta aika menee nopeasti kun on koko ajan tekemistä eikä kukaan tule sanomaan että tee jotain äläkä näytä siltä ettei sulla ole mitään tekemistä! Järjestele vaikka vähän.
Kivaa oli myös yksi iltavuoro tulla "lounaalta" ja katsella ilotulituksia. Hollantilainen työkaverini: "ei ole ihan normaali työpaikka tämä Disney kyllä!"
-
Oon syönyt täällä ihan hirveästi suklaata. Siitä on tullut sellainen mentaalinen turvaruoka, kun syön suklaata niin tunnen olevani tauolla eikä tarvi tehdä työtä, voin ottaa hetken rennosti. Lisäksi varmaan niihin endorfiineihin on tullut ihan konkreettinen tarve ja riippuvuus. Työpäivän aikana saattaa mennä 150g:n levy, jos ei ole levyä niin jäätelö + patukka + suklaakakun pala ois aika vakio.
Ranskalaiset syövät ihan hirveästi ranskalaisia perunoita, ei kai olisi pitänyt olla yllätys, samoin lehtitaikinasta väkerrettyjä täytettyjä juttuja, suolaisena ja makeana. Näiden lisäksi työpaikkaruokalasta saa joka päivä pizzaa, kanankoipia, pihvejä. Hurjaa. Kevyempiäkin aterioita toki, kalaa, piirakoita, keitettyjä kasviksia, salaattia, linssejä. Maistuu aina samalta eikä varsinaisesti täytä, mutta onpahan terveellistä. (sitten vakituinen suklaa-annos ja johan kompensoituu.)
-
Kävin lauantaina yksin Pariisissa, saattoi jäädä viimeiseksi kerraksi pitkään aikaan. Tulen kaipaamaan sitä kaupunkia, mutta on lohduttavaa tietää että sinne pääsee suht helposti käymään tulevaisuudessakin vaikka kuinka monta kertaa. Nyt kun tietää mm. halvimmat nähtävyydet ja majoitustavat ja ruokapaikat :)
Sunnuntaina rentoilua kämpillä ja illallinen kämppisten kanssa, koska toinen niistä lähtee jo huomenna. Tänään siivottiin Tean kanssa urakalla, huonetarkastus Johannan lähdön johdosta tulee tänään just ennen kuin lähden töihin. Loppuviikosta tulee kiva varmaan senkin takia että Teallakin on, ensimmäistä kertaa, koko viikko iltavuoroja ja yhteinen vapaapäiväkin on, perjantaina työkavereiden kanssa jäähyväisiltamat ja sellaista. Viikonlopun työvuoroja yritän vielä vaihtaa, tähän mennessä listoissa oli perjantai vapaa, lauantaina 18-02, sunnuntai vapaa… Sitten onkin jo Suomi. Jännittävää.
Viikko jäljellä
Se kun huomaa pärjänneensä Pariisissa koko päivän ilman kotiin unohtunutta karttaa
Se kun Aladdin iskee silmää ja nostaa peukun pystyyn valvoessasi paraatia
Se kun huomaa puhuneensa ranskaa ajattelematta sitä
Kun saa selittää hollantilaiselle kaverilleen mitä linssit ovat ja miksi niitä syödään
Kun ei tiedä kirjoittaako postikortteja näin pitkältä reissulta vai ei, ja päättää kirjoittavansa koska harvemminhan sitä kukaan nyt Disneylandissa käy
Se kun löytää sielunsiskonsa ja se on italialainen
Ällistyneet katseet ja epäuskoinen nauru kun luettelen numerot yhdestä kymmeneen suomeksi
Aamuyön tunnit hiljaisella metroasemalla Pariisin lähiössä espanjalaisen ja ruotsalaisen kanssa
Kymmenet museot, jokainen keskiaikainen tai vallankumoukseen liittyvä nähtävyys jota hehkutetaan ja johon on 7 euron sisäänpääsymaksu mutta johon pääset ilmaiseksi 18-25 -vuotiaana Euroopan kansalaisena ja joka onkin sitten ihan tosi laimee
Se kun astelee töihin juuri sopivan kokoisessa työhameessa päivien liian pienien ja liian isojen yksilöiden jälkeen
Se kun vaihdat pinssejä puistokävijän kanssa ja se antaa sun valita pinssin minkä haluat tilalle
Verrattain aika uniikkeja juttuja ne.
Se kun Aladdin iskee silmää ja nostaa peukun pystyyn valvoessasi paraatia
Se kun huomaa puhuneensa ranskaa ajattelematta sitä
Kun saa selittää hollantilaiselle kaverilleen mitä linssit ovat ja miksi niitä syödään
Kun ei tiedä kirjoittaako postikortteja näin pitkältä reissulta vai ei, ja päättää kirjoittavansa koska harvemminhan sitä kukaan nyt Disneylandissa käy
Se kun löytää sielunsiskonsa ja se on italialainen
Ällistyneet katseet ja epäuskoinen nauru kun luettelen numerot yhdestä kymmeneen suomeksi
Aamuyön tunnit hiljaisella metroasemalla Pariisin lähiössä espanjalaisen ja ruotsalaisen kanssa
Kymmenet museot, jokainen keskiaikainen tai vallankumoukseen liittyvä nähtävyys jota hehkutetaan ja johon on 7 euron sisäänpääsymaksu mutta johon pääset ilmaiseksi 18-25 -vuotiaana Euroopan kansalaisena ja joka onkin sitten ihan tosi laimee
Se kun astelee töihin juuri sopivan kokoisessa työhameessa päivien liian pienien ja liian isojen yksilöiden jälkeen
Se kun vaihdat pinssejä puistokävijän kanssa ja se antaa sun valita pinssin minkä haluat tilalle
Verrattain aika uniikkeja juttuja ne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)