Ilotulituksia lounastauolla

Pari viikkoa sitten kirjoitin näin:
”Työ täyttää arkipäiväni silloinkin kun en ole töissä, koska suurimman osan ajasta on iltavuoroja jolloin päivisin joko nukkuu tai stressaa siitä kuinka monta tuntia on vielä jäljellä ja mitä ehtii tehdä ja eihän sieltä vain myöhästy. Jos on aamuvuorossa, on töiden jälkeen niin väsynyt ettei jaksa lähteä mihinkään.”

Nyt viimeisten viikkojen aikana olen oppinut ottamaan enemmän irti aamupäivistäni, kierrellä Montevrainissa, käydä puistossa, kaupassa, lukea kirjaa, roikkua koneella. Vähän vähemmällä stressillä. Ottamaan rennommin. Nyt on sellainen olo että viimeinen viikko menee tosi rennosti kun tietää jo ettei kaikkea tarvi ottaa ihan niin vakavasti ja että kohta täältä lähteekin jo pois.

Mutta töistä siis:
Työpäivä rakentuu Disney-slangin ympärille, joka on ilmeisesti samaa kaikissa puistoissa.. Kellokortilla läsnäolon merkkaus on ”to badge”, siis ”badger” ranskaksi. Sitten on ”briefing”, jossa infoa samaan aikaan aloittaville. Sitten kassalaatikko pohjakassan kanssa ”money roomista”, sitten ehkä kassalle, tai tekemään ”flooria”, eli täyttämään hyllyjä varastosta, tai tekemään ”animationia” eli leikkimään leluilla kaupassa lasten kanssa. Jonkun ajan päästä tunnin lounastauko, ”lunch”, jossain välissä vartin tauko, ”break”. Lähtö- ja paluuajat merkitään lappuun, jonka nimi on ”breaksheet”. (ranskalaisten lausuminen aiheuttaa hilpeyttä joka kerta.) Jos kassalla tulee vaikeuksia, puhelinsoiton päässä ovat ”duty” (peruutukset, vaihdot ym.), ”money room” (jos tarvii lisää kolikoita tms.), ”stocker one” ja ”stocker two” (hakemaan tavaraa varastosta) sekä ”team leader” (hankalat asiakkaat, vaativammat kysymykset). Ensimmäistä neljää pestiä hoitavat vuorotellen CDI:t (vakkarit) ja pidempään viipyvät CDD:t (määräaikaisella sopimuksella olevat). Team leaderit ovat aikuisia pikkupomoja, joiden yläpuolella on ”manager”, meillä iso ja pelottavahko italialaismies.

Muualla paitsi laitteissa työskentelevien työasuun kuuluu avainnauhaa muistuttava pinssinauha, jossa on siis rivissä Disney-pinssejä. Puistojen kulttuuriin kuuluu pinssien vaihto asiakkaiden ja henkilökunnan välillä. Puistokävijä voi ostaa oman nauhan ja omia pinssejä (väh. 6e/kpl) ja sitten kävellä puistossa se nauha kaulassa ja kytätä vastaantulevien castmembereiden pinssejä. Sitten välillä joku tulee ja kysyy: voisinko vaihtaa tämän tuohon, tai minä ottaisin tuon ja saat valita minkä pinssin haluat minulta… Pitkään töissä olleet harrastavat tätä ihan keskenäänkin ja niillä on huikeasti pinssejä kiinni työpaidassa tai toisessa pinssinauhassa tai ”nametagissä”…

Kaikissa puiston kaupoissa on PWP, ”purchase with purchase”, pe-dublöve-pe, tuote jonka saa halvemmalla jos ostaa yli tietyn summan, meillä nyt sellainen disney-urheilukassi jonka saa puoleen hintaan jokaisesta 30:n euron ostoksesta, 9,95e kahdenkympin sijaan. Tämä tarjous tulisi informoida asiakkaille kassalla jokaisen ostoksen yhteydessä, vaikka ne eivät olisi ylittäneet kolmeakymmentä, niin sitten voi ostaa jotain lisää että menee yli kolmenkympin ja sit voi maksaa vielä kympin kassista jota ei oikeasti tarvitse. Kaupan järjestelmissä on reaaliaikainen seuranta kassien myynnistä, ne näkee kuka on myynyt kuinkakin monta kassia päivän aikana. Hyviä myyjiä suitsutetaan briefingeissä, kerrotaan montako kassia saatiin yhteensä eilen ja kuinka paljon jäätiin taaskin tavoitteesta. Tilanne aiheuttaa jännitteitä, motivaation puutetta, haistattelua kauppaa kohtaan, ammattiylpeyttä onnistuessa ja lisää rahaa kaupalle. Mä oon ainakin kerran ollut päivän paras myyjä, 11 laukkua ja aplodit.

Emorium on suuri kauppa, työntekijöitä yhteensä n.120. Vähän alle puolet ranskalaisia, puolet muualta, kuitenkin niin että yli puolet puhuvat keskenään ranskaa (espanjalaiset, italialaiset) ja puolet englantia (pohjoismaalaiset, hollantilaiset, saksalaiset, britit). Olen tutustunut aika vähän ranskalaisiin, kielimuuri on sen verran suuri. Ranskalaiset ja vakkarit voivat olla tosi töykeitä meille ”anglophone”-kesätyöläisille, mutta onneksi meillä on keskenämme hyvä yhteishenki. Aika paljon on samojen ihmisten kanssa samoja työvuoroja useita päiviä peräkkäin, se on huippuu.

Parasta on jos pääsee valvomaan paraatia, se tarkoittaa kahta tuntia ei-minkään tekemistä, kysymyksiin vastailua, hauskanpitoa. Tai "animation", se on tunti leikkiä ilman vastuuta kassasta tai kaupan siisteydestä. Parasta on vierekkäin oleva kassaryhmä ja siinä kivat työkaverit joiden kanssa pitää hauskaa ja auttaa toisiaan. Jotkut kassat ovat yksin keskellä kauppaa, niissä on aina jonoa, toisaalta aika menee nopeasti kun on koko ajan tekemistä eikä kukaan tule sanomaan että tee jotain äläkä näytä siltä ettei sulla ole mitään tekemistä! Järjestele vaikka vähän.
Kivaa oli myös yksi iltavuoro tulla "lounaalta" ja katsella ilotulituksia. Hollantilainen työkaverini: "ei ole ihan normaali työpaikka tämä Disney kyllä!"

-
Oon syönyt täällä ihan hirveästi suklaata. Siitä on tullut sellainen mentaalinen turvaruoka, kun syön suklaata niin tunnen olevani tauolla eikä tarvi tehdä työtä, voin ottaa hetken rennosti. Lisäksi varmaan niihin endorfiineihin on tullut ihan konkreettinen tarve ja riippuvuus. Työpäivän aikana saattaa mennä 150g:n levy, jos ei ole levyä niin jäätelö + patukka + suklaakakun pala ois aika vakio.

Ranskalaiset syövät ihan hirveästi ranskalaisia perunoita, ei kai olisi pitänyt olla yllätys, samoin lehtitaikinasta väkerrettyjä täytettyjä juttuja, suolaisena ja makeana. Näiden lisäksi työpaikkaruokalasta saa joka päivä pizzaa, kanankoipia, pihvejä. Hurjaa. Kevyempiäkin aterioita toki, kalaa, piirakoita, keitettyjä kasviksia, salaattia, linssejä. Maistuu aina samalta eikä varsinaisesti täytä, mutta onpahan terveellistä. (sitten vakituinen suklaa-annos ja johan kompensoituu.)

-
Kävin lauantaina yksin Pariisissa, saattoi jäädä viimeiseksi kerraksi pitkään aikaan. Tulen kaipaamaan sitä kaupunkia, mutta on lohduttavaa tietää että sinne pääsee suht helposti käymään tulevaisuudessakin vaikka kuinka monta kertaa. Nyt kun tietää mm. halvimmat nähtävyydet ja majoitustavat ja ruokapaikat :)

Sunnuntaina rentoilua kämpillä ja illallinen kämppisten kanssa, koska toinen niistä lähtee jo huomenna. Tänään siivottiin Tean kanssa urakalla, huonetarkastus Johannan lähdön johdosta tulee tänään just ennen kuin lähden töihin. Loppuviikosta tulee kiva varmaan senkin takia että Teallakin on, ensimmäistä kertaa, koko viikko iltavuoroja ja yhteinen vapaapäiväkin on, perjantaina työkavereiden kanssa jäähyväisiltamat ja sellaista. Viikonlopun työvuoroja yritän vielä vaihtaa, tähän mennessä listoissa oli perjantai vapaa, lauantaina 18-02, sunnuntai vapaa… Sitten onkin jo Suomi. Jännittävää.

Viikko jäljellä

Se kun huomaa pärjänneensä Pariisissa koko päivän ilman kotiin unohtunutta karttaa

Se kun Aladdin iskee silmää ja nostaa peukun pystyyn valvoessasi paraatia

Se kun huomaa puhuneensa ranskaa ajattelematta sitä

Kun saa selittää hollantilaiselle kaverilleen mitä linssit ovat ja miksi niitä syödään

Kun ei tiedä kirjoittaako postikortteja näin pitkältä reissulta vai ei, ja päättää kirjoittavansa koska harvemminhan sitä kukaan nyt Disneylandissa käy

Se kun löytää sielunsiskonsa ja se on italialainen

Ällistyneet katseet ja epäuskoinen nauru kun luettelen numerot yhdestä kymmeneen suomeksi

Aamuyön tunnit hiljaisella metroasemalla Pariisin lähiössä espanjalaisen ja ruotsalaisen kanssa

Kymmenet museot, jokainen keskiaikainen tai vallankumoukseen liittyvä nähtävyys jota hehkutetaan ja johon on 7 euron sisäänpääsymaksu mutta johon pääset ilmaiseksi 18-25 -vuotiaana Euroopan kansalaisena ja joka onkin sitten ihan tosi laimee

Se kun astelee töihin juuri sopivan kokoisessa työhameessa päivien liian pienien ja liian isojen yksilöiden jälkeen

Se kun vaihdat pinssejä puistokävijän kanssa ja se antaa sun valita pinssin minkä haluat tilalle

Verrattain aika uniikkeja juttuja ne.

Arkea ja syysjuttuja

Suihkun lattiakaivo on ollut jo pitkään tukossa ja vesi tulvinut kylppärin lattialle parin minuutin suihkun jälkeen. Tänään viiden minuutin suihkun jälkeen vesi oli tulvinut kylppäristä ulos asunnon lattialle ja lattian alle. Pelastuspyyhkeitä lattialle, kengät kuivempaan. Tarkistus sanakirjasta: mikä on lattiakaivo, miten sanottiinkaan ”lattialla”. Ilmoitus respaan, huolestuneena sanoivat että lähettävät jonkun, oli jo vartti sitten, mitään ei ole tapahtunut. Odotan mielenkiinnolla.
Muutenkaan tässä hotellissa ei toimi oikein mikään, lakanat eivät vaihdu ja kun pyyhkeet vaihtuvat kahden viikon välein niistä katoaa yksi. Respassa ei ole kolikoita joihin vaihtaa setelinsä jotta voisi pestä pyykkiä joka maksaa vitosen ja kuivata ne rummussa kahdella eurolla. Makkarin lamppu on palanut mutta siitä meidän pitäisi ihan itse ilmoittaa, ei olla saatu aikaiseksi. Tea pelkää että ne laittaa meidät maksamaan siitä. Mä en uskoisi, mutta oon aika varma että ilman ilmoitusta vesivahingosta me ei oltais saamassa meidän takuurahoja takaisin.

No nyt tuli korjausmies hoitamaan suihkun tukos. Mukava tyyppi. Lattiankuivaukseen ei toisaalta tullut mitään apua. Just tällainen meininki, nopeasti lähetetään joku hoitamaan että vettä ei tule jatkossa lattialle ettei lattia vahingoitu, mutta ketään ei kiinnosta jos meidän lattia lainehtii vedestä nyt ja pyyhkeet on likaisia ja märkiä. Edelleenkin vähän pelkään takuurahojen puolesta, koska kukaan hotellin vastuullisista ei tullut katsomaan vahinkoja itse, parketti kupruilee jo rankasti kun sen päällä kävellessä kuuluu lits läts vaikka pinta on kuiva. Omapahan on lattiansa, mutta meidän takuurahat.


Vapaapäivät meni taas nopeasti. Lauantaina itsekseen pikkukylä Montévrain, kadut taas tyhjänä, liikkeet kesälomilla, kirkko kiinni (ovessa seuraavien messujen päivämäärät maalis-, huhti- ja toukokuussa), kirkon vieressä puisto jossa omenapuita, oli hyviä. Idyllisyys on sanoinkuvaamatonta.
Pe- ja la- iltoina ihanat työkaverit pyysivät viihteelle, ihan jees, ehkä niihin muihinkin tutustuu tai sitten ei. Ulkopuolisuuden tunne pysyy muiden kuin tosi tuttujen kanssa.

Sunnuntaina Pariisi kämppiksen ja sen suomalaisen työkaverin kanssa, kirppareita, ylihintaisia ihania ostoksia, Napoleonin hautamonumentti les Invalides ja mahtipontisuuden ylistys. Sotamuseossa yllättävän kiehtovaa, keskiaikaiset haarniskat ja miekat kuin suoraan fantasiakirjoista. Kylmät väreet selkäpiissä kun tajusi että ne ovat olleet ihan todellisessa käytössä, estääkseen miekanviiltoja, tekemään niitä. Maailmansotien osastolle en olisi edes halunnut mennä ensin, ne sodat olivat niin tuhoisia ja niin lähellä, mutta propagandajulisteet pelasti tilanteen. Illalla vielä treffit Paris Plagella suomalaisen opiskelukaverin ja sen suomalaisen työkaverin kanssa, hengausta, kotiin.
Ensi viikonloppuna suunnitelmissa Pariisi työkavereiden kanssa, vois olla kivaa vaikka suomalaisten kanssa on huippuu kun ei ole kielimuuria.


Joka päivä luen facebookista mitä kaverit ovat tehneet Suomessa, tapahtumia vaikka mitä! Kutsuja viikon ja kahden päässä oleviin huippuihin juttuihin ja haikeus ja harmi. Kunnallisvaalistartti ja edarivaalistartti, oi voi, täytyy pitää huolta että pysyy informoituna ja ajan tasalla.
Samalla Turun ViNO tarvitsisi huomiotani ja ei pystyisi. Facebookiin ja sähköpostiin ilmestyy säännöllisin väliajoin: hei tyypit, ollaanhan tekemässä tätä ja menossa tänne, tää on jo myöhässä, hei puhikset! Kerroin samana päivänä kun hommaan lupauduin että olen sitten kesällä kaksi kuukautta täällä ja silloin en pysty olemaan vastuussa ja sanottiin että se on ok. Ei kai kukaan mua olekaan varsinaisesti syyttämässä mistään mutta ei tuu ihan paras fiilis kun ei vain tiedä missä oma yhdistys tällä hetkellä menee kun ei vain pysty. Toisaalta mietin että joku superihminen varmaan pystyisi, mutta oma henkinen kapasiteetti ja aika ei vain riitä samaan aikaan elämään täällä ja hoitamaan yhdistysjuttuja siellä. Yritän delegoida ja muistutella itsekin ja luottamaan että kyllä siellä muu hallitus tekee ja asioita tapahtuu vaikka en murehtisi siitä päätäni irti.

Odotan innolla syksyä, täällä on tottunut olemaan aktiivinen ja kiertämään paikkoja ja näkemään ystäviä, uskon että jatkan samaa Turussakin. Asun ihanassa kaupungissa, aion kiertää niin paljon kahviloita ja museoita ja tapahtumia, järjestää tapahtumia ja osallistua, nauttia elämästä, vaikuttaa.

Edustajistovaalit on vielä kysymysmerkki, ehdokkaaksi on kysytty ja vähän ehkä kiinnostaisi mutta en pääse alkusyksyn suunnitteluihin ja tuntuu että olisin syyskuussa pihalla vaaliohjelmista ja porukasta ja kaikesta. Sen näkee sitten, voi olla että mukaan pääsee ihan hyvin, vaikka vain kampanjoimaan Vihreää listaa jos ei itse kisaamaan vielä lähtisikään.

Kolme viikkoa menee ihan tosi nopeasti ja se on hyvä. Viihdyn täällä sen verran hyvin ettei ole kamalaa ja aion nauttia ajasta täällä ja Pariisista ja olla hyvässä seurassa ja oppia asioita, mutta syksyä ja Turkua odotan innolla koska musta tuntuu että siitä tulee ihan super. Ja kaipaan ihmisiä, mutta enää se ei ole sellaista lannistavaa kaipuuta, vaan iloa siitä että ne on.

Nyt taas töihin. 15:ksi viimeinen työpäivä, Laura laski eilen. Jännää.

Asioita

Vapaapäivä ja lähdin yksin Pariisiin. Mennessä päässä soi SMG:n Helsinkiin.
Shakespeare & co.- kirjakauppa taas, se on ihana, uusia ja vanhoja englanninkielisiä kirjoja lattiasta kattoon, työntekijät brittejä, yläkerrassa huoneita jossa saa vain olla ja lukea, piano jota saa soittaa ja jota soitin ja soitettuani piano suljettiin illan tapahtumaa varten. Poistuin vähin äänin paikalta katsomatta ketään silmiin. Rohkeuteni riitti siihen asti.

Omena ja suklaata Pariisin vanhimman kirkon puistossa, tuntui kuin olisin ollut melkein paikallinen. Jännä kyllä kun keskustan kaduilla kuulee enemmän muita kieliä kuin ranskaa.

Musée du quai Branly on ihana! Sinnekin pääsi onneksi ilmaiseksi alle 25-vuotiaana EU-kansalaisena (niinku Louvreen) niin kehtaa käydä useamminkin. Esineitä ja taidetta Oseaniasta, Aasiasta, Afrikasta, Amerikoista. Kaunis esillepano ja avartavia videoita. Ja käsittämätöntä kauneutta, huikeaa taitoa, päheyttä. Ulos astuessani olin rentoutuneempi kuin aikoihin.

Vähän erilaisen matkamuistomyymälän mies joka puhui englantia kun en osannut heti vastata. Meinasin ostaa Mucha-julisteen kympillä, harkitsen vielä. Muutenkaan en ostanut muuta kuin kartan tänään, niin monta paikkaa johon ajattelee menevänsä vielä ennen lähtöä uudestaan kun tietää missä ne on ja mitä ehkä haluaisi. Toisaalta kävin tänään jo kolmannen kerran siellä esoteeristen kirjojen kaupassa enkä vain osaa päättää mitä ottaisin!

-
Ranskalaiset puhuvat vieraille herkemmin kuin suomalaiset. Tyhjällä käytävällä vastaantulijalle sanotaan ”bonjour” tai vastaavaa. Okei, vähän jännempi puoli tästä: miehet sanovat kehuja ääneen tosi herkästi. Työvaatteet vaihdettuani peilin edessä hiuksia laittaessani ohikulkeva tuntematon: ”olet tosi söpö juuri noin!” Humalainen keski-ikäinen metrossa ei aloita ”hei tyttö, tuutko meille” vaan ”anteeksi, mutta.. olette todella sievä”. Yksin valtatien reunaa kävellessä ohi ajava tuntematon nuorimies tööttää ja hymyilee. Naispuolinenkin työkaveri tykkää mun hymykuopista.
Ihmiset on todella kohteliaita ja aina ei tiedä onko se vain maskia vai onko se tosissaan.

Sama kun että ”töissä ranskalaisten kanssa ei aina tiedä että onko ne kivoja, flirttaileeko ne vai kiusaako ne”, kuten Tea juuri muotoili. Itse oon lähinnä neutraali ja teeskentelen etten ymmärtänyt piikittelevää vitsiä vaikka olisinkin. Onneksi ainakin Pablo oli tosissaan kun sanoi viereiseltä kassalta: ”se on tosi söpöä kun sä puhut espanjaa”…

Keskiviikkona Emporiumissa aloitti kaksi uutta suomalaista tyttöä. Joku muukin taisi olla iloinen ja helpottunut kuin minä.

Torstain siirto töihin naapurikauppaan antoi taas lisää perspektiiviä asioihin. Kunhan jotkut työkaverit lakkaisivat käskyttämästä ja kohtelemasta kuin idioottia niin kaikki päivät voisivat olla yhtä stressittömiä ja hilpeitä kuin eilen kun sellaisia ei sattunutkaan kohdalle, vaan sellaisia kuin Pablo.

Monia asioita joista olla onnellinen, kuten huomisen Pariisi Lauran kanssa, Montévrain jossa ei ole vielä käynyt mutta joka on ihan vieressä niin että odottaa ilolla päivää jolloin siellä käy, suklaajäätelö työpaikkaruokalasta jälkiruoaksi vaikka aina.

Puoliväli ja olen vihdoinkin kotiutunut.

Puuh!

Hmm, eipäs olekaan tullut kirjoitettua vähään aikaan, jännää. Ei eihkä ole tapahtunut mitään niin järisyttävää, että olisi tullut tarve kertoa se heti tänne. Se toisaalta kertoo jo itsessään viime päivistäni: on tapahtunut liian vähän! Hämmentävää. Haluan kokea mahdollisimman paljon ollessani täällä ja viime päivinä on jotenkin masentanut kun tuntuu että irtautuu jotenkin todellisuudesta kun elää "arkea" täällä disney-kuplassa.

Yksi tekijä on varmasti se, etten käynyt Pariisissa viime viikonloppuna. ulla oli kaksi päivää vapaata, toisena hengasin päivällä kotona ja illalla menin Disney Villageen työkavereiden kanssa. Oli tavallaan kiva käydä viihteellä, mutta tuntuu että olen vielä ulkopuolinen siinä porukassa.. Vai onko se vain omaa ujouttani? Muut samaan aikaan saapuneet ovat integroituneet porukkaan ihan hyvin.

Viime päivien näkyvä muutos on ollut toisaalta uusien ystävien saaminen, minkä pitäisi sinänsä olla positiivista. Olin sunnuntaina puistossa latvialaisen tytön kanssa, joka on mua vähän nuorempi ja sen välillä huomaa, samoin ollaan muutenkin vähän erityppisiä ihmisiä mutta tullaan toimeen! Sunnuntaina puhuimme ranskaa koko päivän ja se oli kyllä tosi hyvää harjoitusta, maanantaina shoppailukierroksella val d'europessa vaihdoimme pyynnöstäni englantiin ja puhuttiin heti paljon enemmän, oi voi. Aika vähän puheenaiheet toisaalta menivät mihinkään sen syvällisempään kuin että mihin mentäisiin seuraavaksi ja katso kuin ihana paita, mutta niin.
Ehkä vähän harmittaa se että olisin mennyt sunnuntaina pariisiin jos se ei ois pyytänyt mua puistoon, niin ajattelin että on kuitenkin kivempi olla seurassa kuin yksin.

Töissä on yhtä hullunmyllyä koko ajan, iltavuorot ovat kiireisiä ja vakkarit katsovat oikeudekseen pompotella pientä kilttiä ei-ranskalaista kesätyöläistä kuten haluavat (siis kaikkia meitä), mutta onneksi me tunnetaan toisemme ja tuetaan toisiamme ja puhutaan tauoilla englantia. Hollantilaisen Florinen ja ruotsalaisten Hannan, Christan, Andréan ja Christinen kanssa ollaan tutustuttu jo hyvinkin, jee. (on muuten suht ironista, että Emporiumissa on neljä ruotsalaista ja olen ainoa suomalainen.)

Niin, ja palkka maksettiin kuunvaihteessa, se on kyllä tuonut jännää elämään, kun yrittää rämpiä ranskalaisen byrokratian suossa. Disneyllä ensimmäinen ja viimeinen palkka maksetaan aina shekkeinä, joten kahden kuukauden työläinen saa molemmat palkkansa niinä. Palkkalaskelmasta selvisi kivasti, että nettopalkasta oli mennyt yhteensä parisataa euroa kaiken maailman eläke-, sairaus-, tapaturma- ja muihin korvauksiin, jotka eivät siis ole veroja. Vielä parisataa euroa vuokraan, ja alle kuukauden palkasta jää parisataa euroa käteen. Nice.
Sain palkkani kahtena noin neljänsadan euron shekkinä, joista toisen kävin vaihtamassa käteiseksi pankissa lauantaina. Tänään yritän selvittää, miten saisin siirrettyä toisen puolikkaan palkastani suomalaiselle pankkitililleni, tarviin rahaa sielläkin, jotta voin maksaa laskuja suomeen. Ehkä siirrätän summan suoraan tililleni, jossa kestää kuulemma joku viikko, tai sitten siirrän käteistä Western unionin kautta suomeen Laurille, joka laittaisi rahat suomessa mun tilille. Käyn tänään kysymässä kumpi olisi nopeampi ja halvempi tapa.
Kaiken tämän byrokraattisen absurdiuden kruunasi se, että pankki vaihtoi sen toisen puolen palkastani kymmenen euron seteleiksi.

Mutta nyt meen, kämppis lähtee Pariisiin illaksi niin mennään asemalle samaa matkaa, siellä on pankki.

Vähän sekava bloggaus mutta sekavaa elämä täällä välillä tuppaa olemaan!

Ps. Lauri piristi taas päivää ja muistutti kuka Suomessa olen, kuka olen oikeasti, en pelkästään disneyn työntekijä vaan tavallinen opiskelijatyttö suomesta, jolla on kämppä ja poikaystävä ja sisältöä elämässään.
Voi mitä poikkeusaikaa tämä. Yritän ottaa tästä kaiken parhaimman irti.

Pps. Täällä on helle!