Pari viikkoa sitten kirjoitin näin:
”Työ täyttää arkipäiväni silloinkin kun en ole töissä, koska suurimman osan ajasta on iltavuoroja jolloin päivisin joko nukkuu tai stressaa siitä kuinka monta tuntia on vielä jäljellä ja mitä ehtii tehdä ja eihän sieltä vain myöhästy. Jos on aamuvuorossa, on töiden jälkeen niin väsynyt ettei jaksa lähteä mihinkään.”
Nyt viimeisten viikkojen aikana olen oppinut ottamaan enemmän irti aamupäivistäni, kierrellä Montevrainissa, käydä puistossa, kaupassa, lukea kirjaa, roikkua koneella. Vähän vähemmällä stressillä. Ottamaan rennommin. Nyt on sellainen olo että viimeinen viikko menee tosi rennosti kun tietää jo ettei kaikkea tarvi ottaa ihan niin vakavasti ja että kohta täältä lähteekin jo pois.
Mutta töistä siis:
Työpäivä rakentuu Disney-slangin ympärille, joka on ilmeisesti samaa kaikissa puistoissa.. Kellokortilla läsnäolon merkkaus on ”to badge”, siis ”badger” ranskaksi. Sitten on ”briefing”, jossa infoa samaan aikaan aloittaville. Sitten kassalaatikko pohjakassan kanssa ”money roomista”, sitten ehkä kassalle, tai tekemään ”flooria”, eli täyttämään hyllyjä varastosta, tai tekemään ”animationia” eli leikkimään leluilla kaupassa lasten kanssa. Jonkun ajan päästä tunnin lounastauko, ”lunch”, jossain välissä vartin tauko, ”break”. Lähtö- ja paluuajat merkitään lappuun, jonka nimi on ”breaksheet”. (ranskalaisten lausuminen aiheuttaa hilpeyttä joka kerta.) Jos kassalla tulee vaikeuksia, puhelinsoiton päässä ovat ”duty” (peruutukset, vaihdot ym.), ”money room” (jos tarvii lisää kolikoita tms.), ”stocker one” ja ”stocker two” (hakemaan tavaraa varastosta) sekä ”team leader” (hankalat asiakkaat, vaativammat kysymykset). Ensimmäistä neljää pestiä hoitavat vuorotellen CDI:t (vakkarit) ja pidempään viipyvät CDD:t (määräaikaisella sopimuksella olevat). Team leaderit ovat aikuisia pikkupomoja, joiden yläpuolella on ”manager”, meillä iso ja pelottavahko italialaismies.
Muualla paitsi laitteissa työskentelevien työasuun kuuluu avainnauhaa muistuttava pinssinauha, jossa on siis rivissä Disney-pinssejä. Puistojen kulttuuriin kuuluu pinssien vaihto asiakkaiden ja henkilökunnan välillä. Puistokävijä voi ostaa oman nauhan ja omia pinssejä (väh. 6e/kpl) ja sitten kävellä puistossa se nauha kaulassa ja kytätä vastaantulevien castmembereiden pinssejä. Sitten välillä joku tulee ja kysyy: voisinko vaihtaa tämän tuohon, tai minä ottaisin tuon ja saat valita minkä pinssin haluat minulta… Pitkään töissä olleet harrastavat tätä ihan keskenäänkin ja niillä on huikeasti pinssejä kiinni työpaidassa tai toisessa pinssinauhassa tai ”nametagissä”…
Kaikissa puiston kaupoissa on PWP, ”purchase with purchase”, pe-dublöve-pe, tuote jonka saa halvemmalla jos ostaa yli tietyn summan, meillä nyt sellainen disney-urheilukassi jonka saa puoleen hintaan jokaisesta 30:n euron ostoksesta, 9,95e kahdenkympin sijaan. Tämä tarjous tulisi informoida asiakkaille kassalla jokaisen ostoksen yhteydessä, vaikka ne eivät olisi ylittäneet kolmeakymmentä, niin sitten voi ostaa jotain lisää että menee yli kolmenkympin ja sit voi maksaa vielä kympin kassista jota ei oikeasti tarvitse. Kaupan järjestelmissä on reaaliaikainen seuranta kassien myynnistä, ne näkee kuka on myynyt kuinkakin monta kassia päivän aikana. Hyviä myyjiä suitsutetaan briefingeissä, kerrotaan montako kassia saatiin yhteensä eilen ja kuinka paljon jäätiin taaskin tavoitteesta. Tilanne aiheuttaa jännitteitä, motivaation puutetta, haistattelua kauppaa kohtaan, ammattiylpeyttä onnistuessa ja lisää rahaa kaupalle. Mä oon ainakin kerran ollut päivän paras myyjä, 11 laukkua ja aplodit.
Emorium on suuri kauppa, työntekijöitä yhteensä n.120. Vähän alle puolet ranskalaisia, puolet muualta, kuitenkin niin että yli puolet puhuvat keskenään ranskaa (espanjalaiset, italialaiset) ja puolet englantia (pohjoismaalaiset, hollantilaiset, saksalaiset, britit). Olen tutustunut aika vähän ranskalaisiin, kielimuuri on sen verran suuri. Ranskalaiset ja vakkarit voivat olla tosi töykeitä meille ”anglophone”-kesätyöläisille, mutta onneksi meillä on keskenämme hyvä yhteishenki. Aika paljon on samojen ihmisten kanssa samoja työvuoroja useita päiviä peräkkäin, se on huippuu.
Parasta on jos pääsee valvomaan paraatia, se tarkoittaa kahta tuntia ei-minkään tekemistä, kysymyksiin vastailua, hauskanpitoa. Tai "animation", se on tunti leikkiä ilman vastuuta kassasta tai kaupan siisteydestä. Parasta on vierekkäin oleva kassaryhmä ja siinä kivat työkaverit joiden kanssa pitää hauskaa ja auttaa toisiaan. Jotkut kassat ovat yksin keskellä kauppaa, niissä on aina jonoa, toisaalta aika menee nopeasti kun on koko ajan tekemistä eikä kukaan tule sanomaan että tee jotain äläkä näytä siltä ettei sulla ole mitään tekemistä! Järjestele vaikka vähän.
Kivaa oli myös yksi iltavuoro tulla "lounaalta" ja katsella ilotulituksia. Hollantilainen työkaverini: "ei ole ihan normaali työpaikka tämä Disney kyllä!"
-
Oon syönyt täällä ihan hirveästi suklaata. Siitä on tullut sellainen mentaalinen turvaruoka, kun syön suklaata niin tunnen olevani tauolla eikä tarvi tehdä työtä, voin ottaa hetken rennosti. Lisäksi varmaan niihin endorfiineihin on tullut ihan konkreettinen tarve ja riippuvuus. Työpäivän aikana saattaa mennä 150g:n levy, jos ei ole levyä niin jäätelö + patukka + suklaakakun pala ois aika vakio.
Ranskalaiset syövät ihan hirveästi ranskalaisia perunoita, ei kai olisi pitänyt olla yllätys, samoin lehtitaikinasta väkerrettyjä täytettyjä juttuja, suolaisena ja makeana. Näiden lisäksi työpaikkaruokalasta saa joka päivä pizzaa, kanankoipia, pihvejä. Hurjaa. Kevyempiäkin aterioita toki, kalaa, piirakoita, keitettyjä kasviksia, salaattia, linssejä. Maistuu aina samalta eikä varsinaisesti täytä, mutta onpahan terveellistä. (sitten vakituinen suklaa-annos ja johan kompensoituu.)
-
Kävin lauantaina yksin Pariisissa, saattoi jäädä viimeiseksi kerraksi pitkään aikaan. Tulen kaipaamaan sitä kaupunkia, mutta on lohduttavaa tietää että sinne pääsee suht helposti käymään tulevaisuudessakin vaikka kuinka monta kertaa. Nyt kun tietää mm. halvimmat nähtävyydet ja majoitustavat ja ruokapaikat :)
Sunnuntaina rentoilua kämpillä ja illallinen kämppisten kanssa, koska toinen niistä lähtee jo huomenna. Tänään siivottiin Tean kanssa urakalla, huonetarkastus Johannan lähdön johdosta tulee tänään just ennen kuin lähden töihin. Loppuviikosta tulee kiva varmaan senkin takia että Teallakin on, ensimmäistä kertaa, koko viikko iltavuoroja ja yhteinen vapaapäiväkin on, perjantaina työkavereiden kanssa jäähyväisiltamat ja sellaista. Viikonlopun työvuoroja yritän vielä vaihtaa, tähän mennessä listoissa oli perjantai vapaa, lauantaina 18-02, sunnuntai vapaa… Sitten onkin jo Suomi. Jännittävää.
maanantai 29. elokuuta 2011
Viikko jäljellä
Se kun huomaa pärjänneensä Pariisissa koko päivän ilman kotiin unohtunutta karttaa
Se kun Aladdin iskee silmää ja nostaa peukun pystyyn valvoessasi paraatia
Se kun huomaa puhuneensa ranskaa ajattelematta sitä
Kun saa selittää hollantilaiselle kaverilleen mitä linssit ovat ja miksi niitä syödään
Kun ei tiedä kirjoittaako postikortteja näin pitkältä reissulta vai ei, ja päättää kirjoittavansa koska harvemminhan sitä kukaan nyt Disneylandissa käy
Se kun löytää sielunsiskonsa ja se on italialainen
Ällistyneet katseet ja epäuskoinen nauru kun luettelen numerot yhdestä kymmeneen suomeksi
Aamuyön tunnit hiljaisella metroasemalla Pariisin lähiössä espanjalaisen ja ruotsalaisen kanssa
Kymmenet museot, jokainen keskiaikainen tai vallankumoukseen liittyvä nähtävyys jota hehkutetaan ja johon on 7 euron sisäänpääsymaksu mutta johon pääset ilmaiseksi 18-25 -vuotiaana Euroopan kansalaisena ja joka onkin sitten ihan tosi laimee
Se kun astelee töihin juuri sopivan kokoisessa työhameessa päivien liian pienien ja liian isojen yksilöiden jälkeen
Se kun vaihdat pinssejä puistokävijän kanssa ja se antaa sun valita pinssin minkä haluat tilalle
Verrattain aika uniikkeja juttuja ne.
Se kun Aladdin iskee silmää ja nostaa peukun pystyyn valvoessasi paraatia
Se kun huomaa puhuneensa ranskaa ajattelematta sitä
Kun saa selittää hollantilaiselle kaverilleen mitä linssit ovat ja miksi niitä syödään
Kun ei tiedä kirjoittaako postikortteja näin pitkältä reissulta vai ei, ja päättää kirjoittavansa koska harvemminhan sitä kukaan nyt Disneylandissa käy
Se kun löytää sielunsiskonsa ja se on italialainen
Ällistyneet katseet ja epäuskoinen nauru kun luettelen numerot yhdestä kymmeneen suomeksi
Aamuyön tunnit hiljaisella metroasemalla Pariisin lähiössä espanjalaisen ja ruotsalaisen kanssa
Kymmenet museot, jokainen keskiaikainen tai vallankumoukseen liittyvä nähtävyys jota hehkutetaan ja johon on 7 euron sisäänpääsymaksu mutta johon pääset ilmaiseksi 18-25 -vuotiaana Euroopan kansalaisena ja joka onkin sitten ihan tosi laimee
Se kun astelee töihin juuri sopivan kokoisessa työhameessa päivien liian pienien ja liian isojen yksilöiden jälkeen
Se kun vaihdat pinssejä puistokävijän kanssa ja se antaa sun valita pinssin minkä haluat tilalle
Verrattain aika uniikkeja juttuja ne.
maanantai 15. elokuuta 2011
Arkea ja syysjuttuja
Suihkun lattiakaivo on ollut jo pitkään tukossa ja vesi tulvinut kylppärin lattialle parin minuutin suihkun jälkeen. Tänään viiden minuutin suihkun jälkeen vesi oli tulvinut kylppäristä ulos asunnon lattialle ja lattian alle. Pelastuspyyhkeitä lattialle, kengät kuivempaan. Tarkistus sanakirjasta: mikä on lattiakaivo, miten sanottiinkaan ”lattialla”. Ilmoitus respaan, huolestuneena sanoivat että lähettävät jonkun, oli jo vartti sitten, mitään ei ole tapahtunut. Odotan mielenkiinnolla.
Muutenkaan tässä hotellissa ei toimi oikein mikään, lakanat eivät vaihdu ja kun pyyhkeet vaihtuvat kahden viikon välein niistä katoaa yksi. Respassa ei ole kolikoita joihin vaihtaa setelinsä jotta voisi pestä pyykkiä joka maksaa vitosen ja kuivata ne rummussa kahdella eurolla. Makkarin lamppu on palanut mutta siitä meidän pitäisi ihan itse ilmoittaa, ei olla saatu aikaiseksi. Tea pelkää että ne laittaa meidät maksamaan siitä. Mä en uskoisi, mutta oon aika varma että ilman ilmoitusta vesivahingosta me ei oltais saamassa meidän takuurahoja takaisin.
No nyt tuli korjausmies hoitamaan suihkun tukos. Mukava tyyppi. Lattiankuivaukseen ei toisaalta tullut mitään apua. Just tällainen meininki, nopeasti lähetetään joku hoitamaan että vettä ei tule jatkossa lattialle ettei lattia vahingoitu, mutta ketään ei kiinnosta jos meidän lattia lainehtii vedestä nyt ja pyyhkeet on likaisia ja märkiä. Edelleenkin vähän pelkään takuurahojen puolesta, koska kukaan hotellin vastuullisista ei tullut katsomaan vahinkoja itse, parketti kupruilee jo rankasti kun sen päällä kävellessä kuuluu lits läts vaikka pinta on kuiva. Omapahan on lattiansa, mutta meidän takuurahat.
Vapaapäivät meni taas nopeasti. Lauantaina itsekseen pikkukylä Montévrain, kadut taas tyhjänä, liikkeet kesälomilla, kirkko kiinni (ovessa seuraavien messujen päivämäärät maalis-, huhti- ja toukokuussa), kirkon vieressä puisto jossa omenapuita, oli hyviä. Idyllisyys on sanoinkuvaamatonta.
Pe- ja la- iltoina ihanat työkaverit pyysivät viihteelle, ihan jees, ehkä niihin muihinkin tutustuu tai sitten ei. Ulkopuolisuuden tunne pysyy muiden kuin tosi tuttujen kanssa.
Sunnuntaina Pariisi kämppiksen ja sen suomalaisen työkaverin kanssa, kirppareita, ylihintaisia ihania ostoksia, Napoleonin hautamonumentti les Invalides ja mahtipontisuuden ylistys. Sotamuseossa yllättävän kiehtovaa, keskiaikaiset haarniskat ja miekat kuin suoraan fantasiakirjoista. Kylmät väreet selkäpiissä kun tajusi että ne ovat olleet ihan todellisessa käytössä, estääkseen miekanviiltoja, tekemään niitä. Maailmansotien osastolle en olisi edes halunnut mennä ensin, ne sodat olivat niin tuhoisia ja niin lähellä, mutta propagandajulisteet pelasti tilanteen. Illalla vielä treffit Paris Plagella suomalaisen opiskelukaverin ja sen suomalaisen työkaverin kanssa, hengausta, kotiin.
Ensi viikonloppuna suunnitelmissa Pariisi työkavereiden kanssa, vois olla kivaa vaikka suomalaisten kanssa on huippuu kun ei ole kielimuuria.
Joka päivä luen facebookista mitä kaverit ovat tehneet Suomessa, tapahtumia vaikka mitä! Kutsuja viikon ja kahden päässä oleviin huippuihin juttuihin ja haikeus ja harmi. Kunnallisvaalistartti ja edarivaalistartti, oi voi, täytyy pitää huolta että pysyy informoituna ja ajan tasalla.
Samalla Turun ViNO tarvitsisi huomiotani ja ei pystyisi. Facebookiin ja sähköpostiin ilmestyy säännöllisin väliajoin: hei tyypit, ollaanhan tekemässä tätä ja menossa tänne, tää on jo myöhässä, hei puhikset! Kerroin samana päivänä kun hommaan lupauduin että olen sitten kesällä kaksi kuukautta täällä ja silloin en pysty olemaan vastuussa ja sanottiin että se on ok. Ei kai kukaan mua olekaan varsinaisesti syyttämässä mistään mutta ei tuu ihan paras fiilis kun ei vain tiedä missä oma yhdistys tällä hetkellä menee kun ei vain pysty. Toisaalta mietin että joku superihminen varmaan pystyisi, mutta oma henkinen kapasiteetti ja aika ei vain riitä samaan aikaan elämään täällä ja hoitamaan yhdistysjuttuja siellä. Yritän delegoida ja muistutella itsekin ja luottamaan että kyllä siellä muu hallitus tekee ja asioita tapahtuu vaikka en murehtisi siitä päätäni irti.
Odotan innolla syksyä, täällä on tottunut olemaan aktiivinen ja kiertämään paikkoja ja näkemään ystäviä, uskon että jatkan samaa Turussakin. Asun ihanassa kaupungissa, aion kiertää niin paljon kahviloita ja museoita ja tapahtumia, järjestää tapahtumia ja osallistua, nauttia elämästä, vaikuttaa.
Edustajistovaalit on vielä kysymysmerkki, ehdokkaaksi on kysytty ja vähän ehkä kiinnostaisi mutta en pääse alkusyksyn suunnitteluihin ja tuntuu että olisin syyskuussa pihalla vaaliohjelmista ja porukasta ja kaikesta. Sen näkee sitten, voi olla että mukaan pääsee ihan hyvin, vaikka vain kampanjoimaan Vihreää listaa jos ei itse kisaamaan vielä lähtisikään.
Kolme viikkoa menee ihan tosi nopeasti ja se on hyvä. Viihdyn täällä sen verran hyvin ettei ole kamalaa ja aion nauttia ajasta täällä ja Pariisista ja olla hyvässä seurassa ja oppia asioita, mutta syksyä ja Turkua odotan innolla koska musta tuntuu että siitä tulee ihan super. Ja kaipaan ihmisiä, mutta enää se ei ole sellaista lannistavaa kaipuuta, vaan iloa siitä että ne on.
Nyt taas töihin. 15:ksi viimeinen työpäivä, Laura laski eilen. Jännää.
Muutenkaan tässä hotellissa ei toimi oikein mikään, lakanat eivät vaihdu ja kun pyyhkeet vaihtuvat kahden viikon välein niistä katoaa yksi. Respassa ei ole kolikoita joihin vaihtaa setelinsä jotta voisi pestä pyykkiä joka maksaa vitosen ja kuivata ne rummussa kahdella eurolla. Makkarin lamppu on palanut mutta siitä meidän pitäisi ihan itse ilmoittaa, ei olla saatu aikaiseksi. Tea pelkää että ne laittaa meidät maksamaan siitä. Mä en uskoisi, mutta oon aika varma että ilman ilmoitusta vesivahingosta me ei oltais saamassa meidän takuurahoja takaisin.
No nyt tuli korjausmies hoitamaan suihkun tukos. Mukava tyyppi. Lattiankuivaukseen ei toisaalta tullut mitään apua. Just tällainen meininki, nopeasti lähetetään joku hoitamaan että vettä ei tule jatkossa lattialle ettei lattia vahingoitu, mutta ketään ei kiinnosta jos meidän lattia lainehtii vedestä nyt ja pyyhkeet on likaisia ja märkiä. Edelleenkin vähän pelkään takuurahojen puolesta, koska kukaan hotellin vastuullisista ei tullut katsomaan vahinkoja itse, parketti kupruilee jo rankasti kun sen päällä kävellessä kuuluu lits läts vaikka pinta on kuiva. Omapahan on lattiansa, mutta meidän takuurahat.
Vapaapäivät meni taas nopeasti. Lauantaina itsekseen pikkukylä Montévrain, kadut taas tyhjänä, liikkeet kesälomilla, kirkko kiinni (ovessa seuraavien messujen päivämäärät maalis-, huhti- ja toukokuussa), kirkon vieressä puisto jossa omenapuita, oli hyviä. Idyllisyys on sanoinkuvaamatonta.
Pe- ja la- iltoina ihanat työkaverit pyysivät viihteelle, ihan jees, ehkä niihin muihinkin tutustuu tai sitten ei. Ulkopuolisuuden tunne pysyy muiden kuin tosi tuttujen kanssa.
Sunnuntaina Pariisi kämppiksen ja sen suomalaisen työkaverin kanssa, kirppareita, ylihintaisia ihania ostoksia, Napoleonin hautamonumentti les Invalides ja mahtipontisuuden ylistys. Sotamuseossa yllättävän kiehtovaa, keskiaikaiset haarniskat ja miekat kuin suoraan fantasiakirjoista. Kylmät väreet selkäpiissä kun tajusi että ne ovat olleet ihan todellisessa käytössä, estääkseen miekanviiltoja, tekemään niitä. Maailmansotien osastolle en olisi edes halunnut mennä ensin, ne sodat olivat niin tuhoisia ja niin lähellä, mutta propagandajulisteet pelasti tilanteen. Illalla vielä treffit Paris Plagella suomalaisen opiskelukaverin ja sen suomalaisen työkaverin kanssa, hengausta, kotiin.
Ensi viikonloppuna suunnitelmissa Pariisi työkavereiden kanssa, vois olla kivaa vaikka suomalaisten kanssa on huippuu kun ei ole kielimuuria.
Joka päivä luen facebookista mitä kaverit ovat tehneet Suomessa, tapahtumia vaikka mitä! Kutsuja viikon ja kahden päässä oleviin huippuihin juttuihin ja haikeus ja harmi. Kunnallisvaalistartti ja edarivaalistartti, oi voi, täytyy pitää huolta että pysyy informoituna ja ajan tasalla.
Samalla Turun ViNO tarvitsisi huomiotani ja ei pystyisi. Facebookiin ja sähköpostiin ilmestyy säännöllisin väliajoin: hei tyypit, ollaanhan tekemässä tätä ja menossa tänne, tää on jo myöhässä, hei puhikset! Kerroin samana päivänä kun hommaan lupauduin että olen sitten kesällä kaksi kuukautta täällä ja silloin en pysty olemaan vastuussa ja sanottiin että se on ok. Ei kai kukaan mua olekaan varsinaisesti syyttämässä mistään mutta ei tuu ihan paras fiilis kun ei vain tiedä missä oma yhdistys tällä hetkellä menee kun ei vain pysty. Toisaalta mietin että joku superihminen varmaan pystyisi, mutta oma henkinen kapasiteetti ja aika ei vain riitä samaan aikaan elämään täällä ja hoitamaan yhdistysjuttuja siellä. Yritän delegoida ja muistutella itsekin ja luottamaan että kyllä siellä muu hallitus tekee ja asioita tapahtuu vaikka en murehtisi siitä päätäni irti.
Odotan innolla syksyä, täällä on tottunut olemaan aktiivinen ja kiertämään paikkoja ja näkemään ystäviä, uskon että jatkan samaa Turussakin. Asun ihanassa kaupungissa, aion kiertää niin paljon kahviloita ja museoita ja tapahtumia, järjestää tapahtumia ja osallistua, nauttia elämästä, vaikuttaa.
Edustajistovaalit on vielä kysymysmerkki, ehdokkaaksi on kysytty ja vähän ehkä kiinnostaisi mutta en pääse alkusyksyn suunnitteluihin ja tuntuu että olisin syyskuussa pihalla vaaliohjelmista ja porukasta ja kaikesta. Sen näkee sitten, voi olla että mukaan pääsee ihan hyvin, vaikka vain kampanjoimaan Vihreää listaa jos ei itse kisaamaan vielä lähtisikään.
Kolme viikkoa menee ihan tosi nopeasti ja se on hyvä. Viihdyn täällä sen verran hyvin ettei ole kamalaa ja aion nauttia ajasta täällä ja Pariisista ja olla hyvässä seurassa ja oppia asioita, mutta syksyä ja Turkua odotan innolla koska musta tuntuu että siitä tulee ihan super. Ja kaipaan ihmisiä, mutta enää se ei ole sellaista lannistavaa kaipuuta, vaan iloa siitä että ne on.
Nyt taas töihin. 15:ksi viimeinen työpäivä, Laura laski eilen. Jännää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)