Arkea ja syysjuttuja

Suihkun lattiakaivo on ollut jo pitkään tukossa ja vesi tulvinut kylppärin lattialle parin minuutin suihkun jälkeen. Tänään viiden minuutin suihkun jälkeen vesi oli tulvinut kylppäristä ulos asunnon lattialle ja lattian alle. Pelastuspyyhkeitä lattialle, kengät kuivempaan. Tarkistus sanakirjasta: mikä on lattiakaivo, miten sanottiinkaan ”lattialla”. Ilmoitus respaan, huolestuneena sanoivat että lähettävät jonkun, oli jo vartti sitten, mitään ei ole tapahtunut. Odotan mielenkiinnolla.
Muutenkaan tässä hotellissa ei toimi oikein mikään, lakanat eivät vaihdu ja kun pyyhkeet vaihtuvat kahden viikon välein niistä katoaa yksi. Respassa ei ole kolikoita joihin vaihtaa setelinsä jotta voisi pestä pyykkiä joka maksaa vitosen ja kuivata ne rummussa kahdella eurolla. Makkarin lamppu on palanut mutta siitä meidän pitäisi ihan itse ilmoittaa, ei olla saatu aikaiseksi. Tea pelkää että ne laittaa meidät maksamaan siitä. Mä en uskoisi, mutta oon aika varma että ilman ilmoitusta vesivahingosta me ei oltais saamassa meidän takuurahoja takaisin.

No nyt tuli korjausmies hoitamaan suihkun tukos. Mukava tyyppi. Lattiankuivaukseen ei toisaalta tullut mitään apua. Just tällainen meininki, nopeasti lähetetään joku hoitamaan että vettä ei tule jatkossa lattialle ettei lattia vahingoitu, mutta ketään ei kiinnosta jos meidän lattia lainehtii vedestä nyt ja pyyhkeet on likaisia ja märkiä. Edelleenkin vähän pelkään takuurahojen puolesta, koska kukaan hotellin vastuullisista ei tullut katsomaan vahinkoja itse, parketti kupruilee jo rankasti kun sen päällä kävellessä kuuluu lits läts vaikka pinta on kuiva. Omapahan on lattiansa, mutta meidän takuurahat.


Vapaapäivät meni taas nopeasti. Lauantaina itsekseen pikkukylä Montévrain, kadut taas tyhjänä, liikkeet kesälomilla, kirkko kiinni (ovessa seuraavien messujen päivämäärät maalis-, huhti- ja toukokuussa), kirkon vieressä puisto jossa omenapuita, oli hyviä. Idyllisyys on sanoinkuvaamatonta.
Pe- ja la- iltoina ihanat työkaverit pyysivät viihteelle, ihan jees, ehkä niihin muihinkin tutustuu tai sitten ei. Ulkopuolisuuden tunne pysyy muiden kuin tosi tuttujen kanssa.

Sunnuntaina Pariisi kämppiksen ja sen suomalaisen työkaverin kanssa, kirppareita, ylihintaisia ihania ostoksia, Napoleonin hautamonumentti les Invalides ja mahtipontisuuden ylistys. Sotamuseossa yllättävän kiehtovaa, keskiaikaiset haarniskat ja miekat kuin suoraan fantasiakirjoista. Kylmät väreet selkäpiissä kun tajusi että ne ovat olleet ihan todellisessa käytössä, estääkseen miekanviiltoja, tekemään niitä. Maailmansotien osastolle en olisi edes halunnut mennä ensin, ne sodat olivat niin tuhoisia ja niin lähellä, mutta propagandajulisteet pelasti tilanteen. Illalla vielä treffit Paris Plagella suomalaisen opiskelukaverin ja sen suomalaisen työkaverin kanssa, hengausta, kotiin.
Ensi viikonloppuna suunnitelmissa Pariisi työkavereiden kanssa, vois olla kivaa vaikka suomalaisten kanssa on huippuu kun ei ole kielimuuria.


Joka päivä luen facebookista mitä kaverit ovat tehneet Suomessa, tapahtumia vaikka mitä! Kutsuja viikon ja kahden päässä oleviin huippuihin juttuihin ja haikeus ja harmi. Kunnallisvaalistartti ja edarivaalistartti, oi voi, täytyy pitää huolta että pysyy informoituna ja ajan tasalla.
Samalla Turun ViNO tarvitsisi huomiotani ja ei pystyisi. Facebookiin ja sähköpostiin ilmestyy säännöllisin väliajoin: hei tyypit, ollaanhan tekemässä tätä ja menossa tänne, tää on jo myöhässä, hei puhikset! Kerroin samana päivänä kun hommaan lupauduin että olen sitten kesällä kaksi kuukautta täällä ja silloin en pysty olemaan vastuussa ja sanottiin että se on ok. Ei kai kukaan mua olekaan varsinaisesti syyttämässä mistään mutta ei tuu ihan paras fiilis kun ei vain tiedä missä oma yhdistys tällä hetkellä menee kun ei vain pysty. Toisaalta mietin että joku superihminen varmaan pystyisi, mutta oma henkinen kapasiteetti ja aika ei vain riitä samaan aikaan elämään täällä ja hoitamaan yhdistysjuttuja siellä. Yritän delegoida ja muistutella itsekin ja luottamaan että kyllä siellä muu hallitus tekee ja asioita tapahtuu vaikka en murehtisi siitä päätäni irti.

Odotan innolla syksyä, täällä on tottunut olemaan aktiivinen ja kiertämään paikkoja ja näkemään ystäviä, uskon että jatkan samaa Turussakin. Asun ihanassa kaupungissa, aion kiertää niin paljon kahviloita ja museoita ja tapahtumia, järjestää tapahtumia ja osallistua, nauttia elämästä, vaikuttaa.

Edustajistovaalit on vielä kysymysmerkki, ehdokkaaksi on kysytty ja vähän ehkä kiinnostaisi mutta en pääse alkusyksyn suunnitteluihin ja tuntuu että olisin syyskuussa pihalla vaaliohjelmista ja porukasta ja kaikesta. Sen näkee sitten, voi olla että mukaan pääsee ihan hyvin, vaikka vain kampanjoimaan Vihreää listaa jos ei itse kisaamaan vielä lähtisikään.

Kolme viikkoa menee ihan tosi nopeasti ja se on hyvä. Viihdyn täällä sen verran hyvin ettei ole kamalaa ja aion nauttia ajasta täällä ja Pariisista ja olla hyvässä seurassa ja oppia asioita, mutta syksyä ja Turkua odotan innolla koska musta tuntuu että siitä tulee ihan super. Ja kaipaan ihmisiä, mutta enää se ei ole sellaista lannistavaa kaipuuta, vaan iloa siitä että ne on.

Nyt taas töihin. 15:ksi viimeinen työpäivä, Laura laski eilen. Jännää.