Asioita

Vapaapäivä ja lähdin yksin Pariisiin. Mennessä päässä soi SMG:n Helsinkiin.
Shakespeare & co.- kirjakauppa taas, se on ihana, uusia ja vanhoja englanninkielisiä kirjoja lattiasta kattoon, työntekijät brittejä, yläkerrassa huoneita jossa saa vain olla ja lukea, piano jota saa soittaa ja jota soitin ja soitettuani piano suljettiin illan tapahtumaa varten. Poistuin vähin äänin paikalta katsomatta ketään silmiin. Rohkeuteni riitti siihen asti.

Omena ja suklaata Pariisin vanhimman kirkon puistossa, tuntui kuin olisin ollut melkein paikallinen. Jännä kyllä kun keskustan kaduilla kuulee enemmän muita kieliä kuin ranskaa.

Musée du quai Branly on ihana! Sinnekin pääsi onneksi ilmaiseksi alle 25-vuotiaana EU-kansalaisena (niinku Louvreen) niin kehtaa käydä useamminkin. Esineitä ja taidetta Oseaniasta, Aasiasta, Afrikasta, Amerikoista. Kaunis esillepano ja avartavia videoita. Ja käsittämätöntä kauneutta, huikeaa taitoa, päheyttä. Ulos astuessani olin rentoutuneempi kuin aikoihin.

Vähän erilaisen matkamuistomyymälän mies joka puhui englantia kun en osannut heti vastata. Meinasin ostaa Mucha-julisteen kympillä, harkitsen vielä. Muutenkaan en ostanut muuta kuin kartan tänään, niin monta paikkaa johon ajattelee menevänsä vielä ennen lähtöä uudestaan kun tietää missä ne on ja mitä ehkä haluaisi. Toisaalta kävin tänään jo kolmannen kerran siellä esoteeristen kirjojen kaupassa enkä vain osaa päättää mitä ottaisin!

-
Ranskalaiset puhuvat vieraille herkemmin kuin suomalaiset. Tyhjällä käytävällä vastaantulijalle sanotaan ”bonjour” tai vastaavaa. Okei, vähän jännempi puoli tästä: miehet sanovat kehuja ääneen tosi herkästi. Työvaatteet vaihdettuani peilin edessä hiuksia laittaessani ohikulkeva tuntematon: ”olet tosi söpö juuri noin!” Humalainen keski-ikäinen metrossa ei aloita ”hei tyttö, tuutko meille” vaan ”anteeksi, mutta.. olette todella sievä”. Yksin valtatien reunaa kävellessä ohi ajava tuntematon nuorimies tööttää ja hymyilee. Naispuolinenkin työkaveri tykkää mun hymykuopista.
Ihmiset on todella kohteliaita ja aina ei tiedä onko se vain maskia vai onko se tosissaan.

Sama kun että ”töissä ranskalaisten kanssa ei aina tiedä että onko ne kivoja, flirttaileeko ne vai kiusaako ne”, kuten Tea juuri muotoili. Itse oon lähinnä neutraali ja teeskentelen etten ymmärtänyt piikittelevää vitsiä vaikka olisinkin. Onneksi ainakin Pablo oli tosissaan kun sanoi viereiseltä kassalta: ”se on tosi söpöä kun sä puhut espanjaa”…

Keskiviikkona Emporiumissa aloitti kaksi uutta suomalaista tyttöä. Joku muukin taisi olla iloinen ja helpottunut kuin minä.

Torstain siirto töihin naapurikauppaan antoi taas lisää perspektiiviä asioihin. Kunhan jotkut työkaverit lakkaisivat käskyttämästä ja kohtelemasta kuin idioottia niin kaikki päivät voisivat olla yhtä stressittömiä ja hilpeitä kuin eilen kun sellaisia ei sattunutkaan kohdalle, vaan sellaisia kuin Pablo.

Monia asioita joista olla onnellinen, kuten huomisen Pariisi Lauran kanssa, Montévrain jossa ei ole vielä käynyt mutta joka on ihan vieressä niin että odottaa ilolla päivää jolloin siellä käy, suklaajäätelö työpaikkaruokalasta jälkiruoaksi vaikka aina.

Puoliväli ja olen vihdoinkin kotiutunut.