Tyhjä iltapäivä kämpillä ja aikaa ajatella menneitä päiviä ja kirjoittaa blogia. Äsken yritettiin skypettää Laurin kanssa, lopputulos oli se että Lauri näki mun kuvan ja kuuli äänen mutta mä en saanut Laurin päästä kumpaakaan. Se sitten kirjoitti ja minä puhuin. :D Huomenna se menee kotiin Turkuun niin pitäisi toimia. On sellainen olo että näkeminen voisi olla kivaa eikä pelkästään raskasta.
Ajan käsite toimii tosi omituisesti, tuntuu että olisin ollut täällä tosi kauan vaikka alle kolme viikkoa, tuntuu kuin olisin ollut pariisissa viikko sitten vaikka kolme päivää sitten, tuntuu oudolta että tänään on jo keskiviikko eikä vasta tiistai. tunti kassalla tuntuu kymmeneltä minuutilta, Laurin kanssa voisi puhua skypessä tunteja eikä kyllästyisi.
Työviikko menee nopeasti koska töissä on aika samanlaista päivästä riippumatta, jos vapaa-ajalla tapahtuu jotain spesiaalia niin tuntuu kuin olisi päivässä tapahtunut kahden päivän edestä.
Maanantaina olin aamuvuorossa ja työt loppui jo kolmelta iltapäivällä, menin illalla kämppiksen kanssa Disney Villageen karaokeiltaan. Saapuessani sinne Johanna olikin katsomassa puiston ilotulituksia ja hengasin taas sen työkavereiden kanssa, joista on tullut jo puolituttuja, ihan kivaa. Silti odotan sitä kun nähdään joskus vapaa-aikana Emporiumin porukan kanssa, en oo nähny niitä ees töissä kunnolla kun oon ollu aamuvuoroissa mutta ehkä tänään nään kun oon iltavuorossa, kivaa, ne on kivoja tyyppejä. (Aamuvuoroissa on tosiaan ollu lähinnä ranskalaisia ja vakituisia, kummaa, muilla kesätyöntekijöillä tuntuu olevan vähemmän aamuvuoroja kuin mulla.)
Sunnuntain pariisi oli ehkä ihanin päivä, oi. Ruutin kanssa valtavan iso antiikki-kirpputori-kojualue, valtavasti tavaraa, divareita, levyjä, koruja, vaatteita, vanhoja ja uusia, muistoksi pieni hipsteri-nahkalaukku 5 euroa. Suolaiset crepesit kojusta ja taas matka jatkuu. Sitten Montmartre, valtavilla kirkon rappusilla katusoittaja, kannettava nukketeatteri, jalkapalloakrobaatti. Kirkko kaunis mutta se siitä. Seikkailua kortteleissa ja viimein löytynyt Café des deux moulains, Amelie-leffan kahvila! Siellä Desperados-pullot ja valokuvia ja iloa.
Päivää väritti jännästi mustat nuoret miehet jotka kaupitellessaan tavaroitaan kävivät kiinni sanallisesti ja käsin. Eivät aggressiivisesti, vaan kehuin ja lempeästi tarttumalla. "Hei kauniit tytöt, ettekö nyt varmasti haluais ystävänauhoja? Hakuna matata!" Hämmentävää, ei pelottavaa kuitenkaan. Mutta omituista j avähän harmillista.
Illalla junassa nuori poika tulee kavereidensa rohkaisemana kertomaan suoraan kuinka kaunis olen ja pettyy, kun en ymmärrä kaikkea hänen ranskastaan. Oi voi. Olin tavallaan hyvällä tuulella loppuillan.
Monista asioista täällä tulee hyvä olo, niinkuin työkaverin hymystä, iloisista asiakkaista, erityisen hyvistä muroista, kivasta biisistä. Ison osan ajasta olen tosi iloinen ja onnellinen täällä, välillä stressaan tai ikävöin, mutta aina vain entistä vähemmän.
Odotan tämänpäiväistä työ"päivää", iltavuoro on mulle tuttu vuoro ja ihmiset on tuttuja ja niitä on paljon, se on aina kivempaa kuin pienellä porukalla tekeminen ja taukojen pitäminen. Saan ehkä juteltua englanniksikin.
Kuuntelen tässä samalla Scandinavian Music Groupia ja tulin ensimmäistä kertaa kuunnelleeksi mitä Ilmassa on lupaus kesästä -biisin C-osassa oikein lauletaan.
"Sata vuotta sitten muurari jätti merkkinsä tiiliseinään / tästä sadan vuoden päästä joku toinenkin huomaa sen"
Disneyllä kaikki on niin uutta ja nuorta, että jatkuvuutta kaipaa. Sitä kohtaa vapaapäivisin Pariisissa, töihin mennessä metsässä ja kämpän ikkunasta katsoessa pellon takana siintävissä Montévrainin punaisissa tiilikatoissa ja rapatuissa, valkoisissa seinissä.
Ps. täällä alkaa lämpenemään, eilen en enää tarvinnut takkia illalla töistä palatessa. Päivisin lämpöä ehkä jo 25!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti